?

Log in

Pienen mielen pieniä mietteitä

> Merkinnät
> Arkisto
> Kaverit
> Käyttäjätiedot
> Neulanpistoja sormissani
> previous 10 entries

joulukuu 22., 2015


02:22 am - Kohti Tukholmaa
Olen nyt käyttänyt jokusen tunnin elämästäni omaisuuteni pakkaamiseen ja vielä enemmän sen välttelemiseen. Nyt, kun viimeisetkin tekosyyt kämpässä asumisesta ja lähestyvistä bileistä on käytetty, pitäisi tehdä niitä kuuluisia päätöksiä siitä, mitä tavaroitani tarvitsen seuraavan vuoden aikana. Olen tottunut ihan liian hyvin siihen, että haluamani on aina käsillä, jos löytyy, ja käsityö- sekä kirjavarastot auttavat oikeanlaisen parsinlangan ja tiedon löytämisessä. Mulla on valtavasti tavaraa, mutta näillä harrastuksilla en keksi, mikä siitä on turhaa.

En pelkää lähtöä vaan sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Olenhan mä lähtenyt jo monta kertaa, mutta aikaisimmilla ulkomaan- ja Turun-komennuksilla on aina ollut paikka, minne palata, ja tieto poissaolon kestosta. Jopa silloin, kun laitoin pakettiin puolet omistamastani asunnosta, tiesin, että parempaa kohti oli mentävä, siihen ei voinut jäädä. Jos olisin yhtään laiskempi, olisin hyvin voinut jumiutua tähän elämään: kiva kaupunki, ihanat ystävät, mukava kämppä, hitaasti edistyvä väitöskirja mutta toisaalta tieto siitä, mitä haluaa tehdä. Olisin hyvin voinut jäädä, mutta kun ei. Eteenpäin se on näköjään mentävä.

Ja tiedän, kotiin pääsee aina, takaisin voi tulla, ja muutamassa tunnissa mä olen tarvittaessa vanhempieni luona. Kansainvälistymään ja kielitaitoistumaan mä sinne lähdenkin. Ja vuosi menee nopeasti. Todella nopeasti. Muistan aikanani kironneeni sitä, kun lähdin vaihtoon vain puoleksi vuodeksi.

Mutta mitä sitten?

Mä en pakkaa tavaroita muuttoa varten, mä pakkaan ne varastoon odottamaan seuraavaa siirtoa. Missä ja kenen kanssa mä nämä puran? Missä mun seuraava kotini on? Se on samalla todella vapauttavaa ja ahdistavaa. Se voi todellakin olla missä vaan.

Tälle saa vapaasti nauraa sitten ensi vuonna, kun kaikki näyttää selkeältä ja oikealta. Mut sellaista elämä on: välillä on ihan hukassa ja välillä tietää, että just näin sen piti mennäkin. Viimeksi kesällä, kun autolautta tömähti Kristianstadin satamaan ja alkoi matka kohti pohjoista, mulle tuli sellainen olo, että täällä on hyvä. En ehkä muuten olisi lähtenytkään alkusyksystä edistämään muuttoaikeita.

P.S. Heitin kuiva-ainekaapistani pois ryynejä, jotka olivat menneet vanhaksi 2011. Mannaryynejä, ruisjauhoja, maltaita. Ne ovat nähneet kolme muuttoa. Pahalta tuntui heittää pois, olis nyt voinut vielä jotkut puurot keitellä, jos ei olis jo pakannut kattiloitaan.

Kerro toki.

toukokuu 25., 2015


10:18 pm - Jo joutui armas aika
Tätä on taas odotettu. Ei tällainen kesän lapsi osaa elää muuten kuin lämpimässä ja valoisassa. Parveke on siivottu, yrtit istutettu, kesäkengät tilattu. Kohta alkaa ompelupaniikki kesän keskiaika- ja muita rientoja varten, mutta en osaa stressata edes siitä. Enkä siitä, että jotain apurahaa pitäisi taas hakea ja työhuoneella odottaa pino kirjoja luettavaksi.

Koska sitten, kun mulla on rahoitus joulukuuta pidemmälle, alan selvittää muuttoa Ruotsiin. Voisin ihan hyvin viettää ensi kevään siellä. Tai vaikka koko vuoden. Väitöskirjan osalta edessä on aineiston läpikäyntiä, ja sitä mä voin tehdä ihan missä vain. Kunhan joku ensin maksaisi mulle siitä.

Näin heilattoman helluntain jälkimainingeissa olen pohtinut myös sitä, miten valtava inhmillinen tragedia on se, etteivät ihmisten halut ja tarpeet kohtaa. Se, josta itse olisit kiinnostunut, ei ole kiinnostunut susta, ja samalla joutuu välttelemään niitä, joiden toiveisiin ei halua vastata. Hirveän tehotonta ja aikaavievää, sanon minä.

Toivottavasti tämä kesä sisältää vielä enemmän ihastumisia, pullonpyöritystä, yöuinteja ja mökkeilyä kuin viime vuosi, joka oli sekin jo oikein mainio.
Tags:

Kerro toki.

toukokuu 9., 2012


11:16 pm
Graduntekemisen vastapainoksi olen nostalgiatrippaillut. Olen muutenkin tänä keväänä pohtinut paljon sitä, missä olen ollut ja minne olen menossa. Ehkä tämä liittyy siihen, että opiskelut ovat kohta ohi ja tietynlaista vakiintumista on tässä tapahtunut.

Oikeasti mä tykkään vain penkoa vanhoja asioita. En mä muuten tätä alaa olisi valinnut.

Olen ollut tänä keväänä niin hyvissä larpeissa, että olen ymmärtänyt, kuinka paljon olen niitä kaivannut. Nimettömästä valssista avauduin jo, mutta myös viime viikonlopun Completorium oli sitä luokkaa, etten yhtään harmittele sitä, että matkustin peliin Ruotsista. Se oli sen arvoista ja vähän enemmänkin. Onneksi Suomeen paluuni jälkeen en tee juuri yhtään viikonlopputöitä (en tee täälläkään, mutta se ei nyt auta), niin voin ehkä elvyttää tätä larppiharrastustani. Voisi yrittää olla vähemmän nirso ja vain pelata enemmän. Minulla olisi myös muutama käyttökelpoinen peli-idea, mutta olen luvannut itselleni, että gradu tehdään eka. Sitten pitäisi ehkä kysellä, haluaisiko joku tehdä mun kanssa pelin, vai lähdenkö vääntämään yksin, niin kuin olen yleensä tehnyt.

Teini-ikäisenä aloin olla erilaisempi nuori kuin ne kaikki muut ernut ja löysin larppaamisen, (neo)kansanmusiikin, fantasiamaailmat, historiallisen tanssin, vastakkaisen sukupuolen ja ties mitä. Eilen etsin linkitettäväksi yhtä Värttinän biisiä ja päädyin kuuntelemaan sitä koko illan. Värttinällä on kyllä aina oma paikkansa mun sydämessäni, vaikka viime vuosina en ole sitä juuri kuunnellut. Jossain vaiheessa nirsoilin siitä, että eihän se ole sellaista runolaulua mitä ennen vanhaan on harrastettu, mutta myöhemmin hyväksyin sen, että tämä on perinteen pohjalta ponnistava taidemuoto. Ja hyvä sellainen.









Ja tämä uusi biisi on ihan mielettömän hyvä.



Mainittakoon myös, että pidän Uppsalan ajastani blogia toisaalla.

Kerro toki.

maaliskuu 19., 2011


01:02 pm - Ruoasta ja vähän muustakin
En ole täällä vielä mainostanut, sillä olen odottanut, miten blogi lähtee käyntiin. Nyt sen voi kenties täälläkin kertoa: olen alkanut pitää ruokablogia nimeltä Kaalinkäärijä. Olen saanut sinne jo aika hyvin juttua aikaiseksi, ja toivottavasti sitä riittää jatkossakin. En aio kerätä sinne pelkästään reseptejä, vaan kirjoitella myös ajankohtaisista tai mieltäni liikuttavista aiheista, jotka jollain tavalla liittyvät ruokaan tai ruokakulttuuriin.

Toiset nostavat gradunvälttelynsä ihan uudelle tasolle. Toisaalta juomakultturi ei ole kovinkaan kaukana ruokakulttuurista, ja varmasti graduni edistyessä kirjoitan siitäkin jotain tuonne.

Muitakin uutisia on: kesätöiden suhteen tärppäsi! Vietän kesäni entisessä naisvankilassa, nykyisessä Hämeen linnassa. Koulutukset alkavat huhtikuussa ja varsinainen työsuhde kestää toukokuun alusta elokuun loppuun. Työ ei ole kokoaikainen, vaan kuussa on noin 14 työpäivää, mikä tarkoittaa sitä, että ehdin ehkä jopa keskiaikamarkkinoille tänä kesänä! Haluaisin myös Visbyyn uudestaan, kenties myös Saltvikin viikinkimarkkinoille. Mutta katsellaan, mitä tapahtuu.

Kerro toki.

helmikuu 21., 2011


03:46 pm - Iso G ja kuinka vältellä sitä
Olen jo muutaman vuoden tuskaillut sitä, että opinnoistani puuttuvat enää muutamat jämäopinnot ja gradu. Jostain olen kuitenkin saanut keksittyä lisää jämäopintoja, joten en ole vieläkään ottanut isoa G:tä kamalan tosissani. Jonkinlaisen alun olen saanut: historianopintojen syventävässä seminaarissa tehdään n. 30-sivuinen tutkielma, joka käytännössä laajennetaan graduksi. Näin se on ainakin tehokkainta tehdä, enkä itse näe mitään syytä sille, miksi en jatkaisi omaa aihettani, josta tuskailin viime keväänä. Alustavana aiheenani on edelleen alkoholijuomat 1500-luvun Suomessa, kysymys tarkentunee työn edetessä. Ongelmana on edelleen se, mihin suuntaan lähtisin, aihetta kun voi tarkastella monesta eri kulmasta. Kansanomaiset alkoholijuomat ja talonpoikainen ruoka- ja juomatalous? Suomi ja alkoholijuomien kansainvälinen kauppa? Mistä viinaa saatiin eli kievaritoiminta kaupungeissa ja maaseudulla? Paloviinan tulo, miksi ja mitä siitä seurasi? Ja sitten se kaikista suurin: kuinka alkoholiin ja humaltumiseen suhtauduttiin? Tätäkin kysymystä voi tarkastella eri suunnista, kuka suhtautui ja millä perusteella. Seminaarityössäni onnistuin mainitsemaan, etteivät ainakaan kuninkaat Kustaa, Erik ja Juhana olleet kovin huolissaan kansan juopumuksesta, ainakaan kuninkaallisissa asetuksissa juopuminen ei ollut sen pahempi synti kuin varastaminen tai valehtelu. Tähän suuntaan minua kiinnostaisi ehkä kaikista eniten lähteä, toimihan koko seminaarin inspiraationa B Ann Tlustyn Bacchus and the Civic Order, jonka luin kurssikirjana Uppsalassa syksyllä 2008. Siinä tutkitaan augsburgilaisten käsityksiä humalasta ja juopumuksesta 1500- ja 1600-luvuilla käräjäpöytäkirjojen kautta. Ehkä gradun suunnittelutyön voisi aloittaa siitä, että lukisin kirjan uudestaan.

Ideoita ja inspiraatiota on, eli sitä kun vain lähtisi tekemään, niin saisi joskus jotain aikaiseksikin. Toistaiseksi olen kyllä keksinyt muutakin tekemistä. Viime syksyn tein sellaisia jämäkursseja, joiden suorittamisesta sai kokonaismerkinnän ja kandinpaperit ulos, ja vaikka olenkin nykyään kandi, jatkan samalla linjalla. Suoritan myös museologian perusopintoja, jotka täytyy tehdä tämän vuoden aikana. Lukujärjestys on annettu, ja suurin osa opinnoista suoritetaan luentokursseina. Ainoat itse suoritettavat ovat kirjatenttipaketti ja harjoittelu, joista molemmat jätän syksyyn. Oikeasti opintoja ei kuitenkaan ole niin paljoa, ettenkö voisi samalla sitä graduakin tehdä. Ajankohtakin olisi hyvä, sillä talo on tyhjä toukokuun puoleenväliin ja kesä kuluu toivottavasti töissä. Mitä en tee tänä keväänä, se siirtyy syksyyn. Toisaalta syksyllä kiinnostaisi jatkaa kansatieteen tai folkloristiikan opintoja, riippuen siitä, missä kaupungissa kesän vietän. Kumpaakaan ei nimittäin voi lukea Tampereella perusopintoja pidemmälle, ja ne ovat kohta plakkarissa. Ja sitten aina houkuttaisivat myös arkeologian perusopinnot, mutta jos jo nyt luen sivuaineena pohjoismaisia kieliä, latinaa, etnomusikologiaa, yleistä etnologiaa ja museologiaa, tarttisi varmaan tehdä jostain aineesta aineopinnotkin.

Ehkä suurimpana esteenä tai hidasteena on kuitenkin oma pää. Vastahan aloitin opinnot! Samaa sanovat muutkin, pidempään opiskelleet: ei viidentenä opiskeluvuonna pitäisi aloittaa gradua, onhan tässä aikaa. Ongelma on kuitenkin se, että opintotuki on mitoitettu sen mukaan, että viidentenä vuonna gradun pitäisi olla jo valmis. Itseltäni loppuu tuki vuoden päästä, mikä on oikein hyvä, sillä joudun kuitenkin ilmoittautumaan läsnäolevaksi ensi lukuvuonna. Töiden ja gradun yhdistäminen onnistuu harvalta. Niin, työt? Opintotuen loppuessa täytyy jostain saada rahaa. Ja entä sitten, kun se gradu on valmis ja tutkinto kädessä? Töihin. Minne? Toisaalta kiinnostaisi jäädä yliopistolle, toisaalta työskennellä museossa. Vaihtoehdot eivät kuitenkaan missään nimessä sulje toisiaan pois. Ja varmasti jotain museohommaa löytyy, Suomen museoliiton Museoposti-listallakin haetaan melkein viikoittain nuorta luetteloijaa. Harmi vain, että se eräskin paikka oli Kuopiossa.

On mulla historiateoreettisiakin ongelmia, joita historiallisen ajattelun kurssi tuntuu jatkuvasti sekä synnyttävän että tuhoavan, kuten miksi haluan tutkia historiaa, miksi olen kiinnostunut näistä aiheista, ja onko millään mitään väliä. Mutta näistä ehkä joskus myöhemmin.

Kerro toki.

tammikuu 9., 2011


11:11 pm - Folk landialla
Pääsin vihdoin tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa Folklandialle. Risteily on ollut haaveenani siitä asti, kun olen tiennyt siitä, mikä kenties juontaa juurensa jonnekin yläasteaikoihin. Koska minun on annettu ymmärtää, että risteilyn paikat varataan heti, kun edellinen laiva on saapunut satamaan, en ole edes yrittänyt. Suurin osa varauksista tehdään jonkun ryhmän tai seuran kautta, eikä minulla ole sellaista ollut ennen kuin nyt.

Olen koko Tampereella asumiseni ajan käynyt aktiivisesti Rahvaanmusiikin kerhon klubi-illoissa ja noin vuosi sitten minua pyydettiin toimintaan mukaan. Vuoden ajan olen nauttinut ilmaisesta sisäänpääsystä ja sitä vastaan myynyt lippuja ja hoitanut käytännön asioita. Täksi vuodeksi minut valittiin hallitukseen. Olin varsin iloisesti yllättynyt, kun Rahvis sai niin monta paikkaa Folklandialle, että minäkin mahduin mukaan.

22 ja ½ tuntia kansanmusiikkia! Yöllä piti vähän pitää taukoa ja nukkua pari tuntia. Meidät oli ilmoitettu esiintyjiksi, joten diiliin kuului yksi vajaan tunnin keikka. Siihen saatiin onneksi muutamia oikeitakin artisteja, mutta hallituslaisista ja aktiiveista kootun Rahvis-orkesterin piti silti musisoida parikymmentä minuuttia. Hyvin se meni, harjoiteltiinkin melkein ahkerasti ja onneksi mukana oli taitavia muusikoita, jotka olivat tehneet tätä ennenkin (minä en).

Folklandia oli kaikkea sitä, mitä olin odottanut ja paljon muutakin. Tarjolla oli kaikenlaista perinteisemmästä tanhusta folk-progeen ja -heviin. Historianopiskelijana olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka vapaasti jotkut kansanperinteeseen, tuohon kansallismielisyyden linnakkeeseen, nykyään suhtautuvat. Fanitin Puhtia jo aikaisemmin, mutta folkkiksella huomasin, että myös muut ryhmät tulkitsevat suomalaisuutta uudella asenteella. Tykkäsin erityisesti Tampereen konservatorion kansantanssin opiskelijoiden teoksesta "Kuusen alta heränneet". Siitä on vaikea sanoa mitään yksittäistä, sillä se herätti paljon ajatuksia ja sortui vasta teoksen lopussa nykytanssiahdistukseen siitä, kuinka kukaan ei välitä ja nuorilla on paha ja juureton olo.

On hyvä tehdä sitä, mistä tykkää. Ja minä tykkään kansanmusiikista. Kymmenen vuotta sitten en olisi uskaltanut tunnustaa mitään sellaista, minä kuuntelin vain Värttinää, ja varsinkin niitä uudempia levyjä, ei sitä alkuvuosien perinnekamaa. Myöhemmin siirryin Hedningarnaan, sitten Garmarnaan, joitakin vuosia sitten löysin Tallarin ja nykyään tykkään melkein kaikesta kansanmusiikista. Ehkä eniten jopa siitä perinteisestä! Ei kansanmusiikkia tai -perinnettä tarvitse uudistaa tai nykyaikaistaa, jotta se uppoaisi nykyajan fragmentoituneeseen yhteiskuntaan. Minusta se on kaunista ihan sellaisenaan, mutta jos joku inspiroituu siitä, niin saa inspiroitua.

Tässäpä teille Puhtia.






Current Location: Tampere

Kerro toki.

joulukuu 8., 2010


01:00 am - Vanhoja vaatteita ja luomuruokaa
En ole oikein koskaan ollut trendikäs, mutta jo parin vuoden ajan minusta on tuntunut siltä, että se, mistä itse pidän, on nyt tosi pop. Kirppareilta olen tehnyt löytöjä ensin äitini kanssa viime vuosituhannella ja sittemmin yksinäni, viime vuosina olen hurahtanut vintage- ja retrovaatteisiin, ensin larppaamisen kautta ja sitten arkipäiväpukeutumiseen asti, ja nyt olen innostunut luomusta. Ja käsityöt! Tykkään siis kaikesta siitä, mikä ilmeisesti nykyään on kuuminta hottia. Toisaalta tämä trendi parantaa vanhojen vaatteiden ja luomuruoan saatavuutta, mutta ainakin ensimmäisessä suosio on nostanut hinnan välillä taivaisiin asti.

Luonnonmukainen ruoantuotanto on ollut pinnalla jo pidempään ja ajatus alkaa pikku hiljaa levitä muuallekin kuin kulinaristien ja hippien puheisiin. Kommentteja kirvoittaa sekin, että Linnan juhlien teemana oli tänä vuonna luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Onko luomu uusi luksus, kysytään Sivumaku-blogissa, ja ihan oikeutetusti.

On totta, että luomu- ja lähiruoan saamiseksi täytyy tehdä vähän töitä, vaikka tilanne onkin viime aikoina parantunut. Tiettyjen paikallisten tuottajien tuotteita on aiemminkin saanut lähikaupoista, ja luomuruokaa alkaa olla Atrialla ja muilla suurilla tuottajilla. Pienten tuottajien tuotteet maksavat enemmän ja niitä on vaikeampi saada, mikä tulee olemaan tilanne luultavasti aina. Ruokaa saadaan myytyä halvemmalla ja suurempia määriä, kun takana on iso koneisto ja ostajana suuri ketju. Miksi Linkosuon varrasleipä on kalliimpaa kuin Pirkan varrasleipä, jonka valmistaa Linkosuo? Juuri siksi.

Usein valitetaan siitä, ettei luomua voi ostaa, kun se on niin kallista. Luomu kuitenkin monissa tapauksissa maksaa sen, mitä ruoan kuuluisi maksaa: sitä ei ole laimennettu lisäaineilla eikä sen säilyvyysaikaa ole keinotekoisesti pidennetty. Osa hinnannoususta johtuu myös satojen pienuudesta, mikä taas johtuu vähäisemmästä torjunta-ainemäärästä ja tuottajien vähyydestä. Luomua ei kasvateta teollisesti mahdollisimman nopeasti mahdollisimman suureksi, kuten esimerkiksi lihateollisuus tekee. Tämän huomaa myös maussa ja koostumuksessa, etenkin luomulihan kohdalla. Kaikki nämä nostavat hintaa. Kuitenkin, jos luomuperuna maksaa kaksi euroa kilo ja normiperuna euron, kenen budjetti siihen kaatuu? Koska luomuliha on kalliimpaa kuin sikanautajauheliha, kannattaako vähentää lihankulutusta ja syödä liharuokia harvemmin, mutta eettisemmin, terveellisemmin ja maukkaammin?

Ei luomuruokaa ole mitenkään mahdotonta saada, jos asuu vähänkin suuremmassa kaupungissa. Tampereella ainakin tilanne on todella hyvä: on Kauppahalli, Stockmann, Sokos, ylioppilaskunnan luomuruokapiiri, Runsaudensarvi, Ruohonjuuri ja Punnitse ja säästä. Suurin osa näistä löytyy muistakin kaupungeista, ja melkein kaikki keskustoista. Samalla vaivalla, kun menee keskustaan shoppailemaan, voi käydä ruokaostoksilla.

Aina välillä uutisoidaan myös siitä, ettei luomu ole tutkitusti tavallista terveellisempää. Yksi monista syistä, miksi kuitenkin ostan sitä, selviää lukemalla tätäkin artikkelia otsikkoa pidemmälle: tutkimuksessa ei ole otettu huomioon torjunta-ainejäämiä.

”Luomun arvo on siinä, ettei viljelyssä käytetä keinolannoitteita eikä torjunta-aineita. On parempi, ettei ole mahdollisuuttakaan jäämien syntymiseen”, sanoo Luomuliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Kaasalainen.

Ja vastareaktio:

Helsingin yliopiston kasvinsuojelun dosentti Jussi Tammisolan mielestä jäämien vertailu ei kovin paljon muuttaisi käsitystä terveellisyydestä, koska viljelyssä käytetyt lisäaineet on tarkasti testattu ja jäämät säädelty.

Ranskalaiset ovat tästäkin eri mieltä.

Tarkoittaako se, että kemikaalit tai lisäaineet ovat tutkittuja ja säädeltyjä, että ne ovat turvallisia? Suurin osa kosmetiikasta on tutkittua ja säädeltyä, ja silti sitä ei pitäisi raskauden aikana käyttää. Miksi vain raskauden? Eikö kannattaisi suojella niitä olemassaolevia naisiakin eikä vain syntymättömiä lapsia? Miksi laillisessa ja testatussa kosmetiikassa saa käyttää aineita, jotka aiheuttavat syöpää? Ja ennen kaikkea: Suomalaiset altistuvat päivittäin pelkästään kosmetiikkatuotteidensa kautta yli 200 kemikaalille, joista osa on todettu terveydelle haitallisiksi. Miksi näitä tuotteita silti saa myydä?

En tiedä, olenko lukenut liikaa Kemikaalicocktailia vai hallitseeko raha tätä maailmaa niin paljon, ettei ihmisten terveys paljon vaa'assa paina. Tärkeintä on saada markkinoille prosessoitua ja pitkään säilyvää ruokaa sekä aineita, joilla saadaan luotua mielikuva kauneudesta, puhtaudesta ja ennen kaikkea hygieenisyydestä. Kemikaaleja ei saada vain kosmetiikasta ja ruoasta, vaan myös hygieniatuotteista ja rasvoista, joita ihmisen on 'pakko' käyttää. Mielenkiintoisia ovat etenkin shampootoman elämän puolestapuhujat. Monet kertovat hiusten olleen aluksi todella tahmaiset ja likaisen näköiset, mutta kuukauden - puolen vuoden totuttelun jälkeen tukka on paljon paremman ja terveemmän näköinen kuin aluksi, mikä kuulostaa uskomattomalta. Voiko tukka pysyä terveenä ilman pakollista shampoota, pelkällä vesipesulla ja harjauksella? Historianelävöittäjän mieleen nousee myös jatkokysymys: miksi menneen ajan ihmisiä pidetään likaisina, jos hiukset tosiaan pysyvät kunnossa pelkällä vedellä? Tuleeko nykyihmisen likaisen tukan olo vain siitä, että päänahka on totutettu vahvaan teolliseen shampoohon?

Kysehän on loppujen lopuksi siitä, mihin haluaa aikansa ja rahansa käyttää. Itse olen viime aikoina pohtinut paljon asioita akselilla luomu - reilu kauppa - kotimaisuus - kemikaalittomuus, ja tässä vain muutamia ajatuksia siitä. Jos nämä jutut alkoivat kiinnostaa, jo mainitusta Kemikaalicocktailista ja Uudesta mustasta löytyy lisätietoja, vaikka molempia voi syyttää puolueellisuudesta ja ennakko-oletuksista. Toisaalta, onko kukaan siitä vapaa?

Kerro toki.

syyskuu 29., 2010


05:37 pm - No vedetään taas
Larpati larp.Collapse )

5 ajatusta | Kerro toki.

syyskuu 23., 2010


04:47 pm
Johan siitä on jo puolitoista viikkoa kun kokopäivätyö loppui! Loman tarve sen kuin kasvaa, tässä ajassa olen pitänyt noin yhden vapaapäivän. Muu aika onkin mennyt opiskeluun ja siihen toiseen työväenmuseoon, jossa jatkan viikonloppu- ja keikkaoppaana. Seuraavat keikkani ovat huomenna ja tiistaina, ensimmäisessä pidän neulegraffitityöpajaa, jälkimmäisessä esittelen museopedagogiikkaa, båda på svenska. Va bra! Lisäksi lauantaina on kirjatentti, johon en tule saamaan käsiini yhtä kirjaa, sillä sitä on koko yliopistolla yksi (1) kappale, jonka joku toinen on jo lainannut. Sunnuntaina vielä Gloriana, johon onnistuin saamaan peruutushahmon. Pukuni on ehkä vähän liian hieno katuhuoralle, joka yrittää päästä piireihin, mutta menköön.

Laiska töitään luettelee, sanoo wanha kansa. Olen jo pidempään yrittänyt saada selville sitä, olenko a) laiska, b) perfektionisti vai c) kiireinen. Luultavasti vähän kaikkea. Välillä on kiireisempää, mutta aika harvassa ovat ne päivät, jolloin saisi vain olla. Aina roikkuu joku luentopäiväkirja, ja jos ei muuta keksi, aina voisi siivota, tiskata, pestä pyykkiä, päivittää blogia tai tehdä käsitöitä. Aina olisi jotain tekemistä. Ja vaikka en jaksaisi tehdä, stressaan siitä, että pitäisi.

Olen alkanut vakavasti miettiä, josko lakkaisin stressaamasta. Siitä on vain niin vaikea päästä eroon, kun on sitä koko ikänsä tehnyt.

Töistä ja harrastuksista on aina ollut vaikea karsia, lähinnä siksi, ettei mikään nouse suuremmaksi kuin toinen. Teen kaikkea vähän enkä kunnolla mitään, ja kaikki, mitä teen, on periaatteessa sellaista, mitä haluan tehdä.

Mutta odottakaas, kun alan tehdä gradua! Sitten varmaan tämänkin blogin päivitystahti tihenee.
Tags: , ,

Kerro toki.

syyskuu 4., 2010


09:53 pm - Tämä on syksy
Kai siihen on vain sopeuduttava, että blogi päivittyy harvoin. Ideoita kyllä on, mutten useimpina iltoina jaksa edes avata konetta. Ei siellä kuitenkaan tapahdu mitään. Muiden päivityksiä luen kyllä ahkerasti ja Facebookiakin selailen, mutta mä en ole vieläkään kasvanut siihen Internet-aikaan jossa koko ajan pitäisi olla yhteys nettiin. Ehtii sitä myöhemminkin.

Visbyn reissu oli ja meni. Olen pohtinut, kirjoittaisiko siitä pidemmän selvityksen tänne vai käsityöblogin puolelle. Osa huomioista kuitenkin koskee varusteita ja leirielämän käytännön sovellutuksia, mikä sopisi enemmän käsityöpuolelle. Todennäköistä myös on, että käsityöblogiani luetaan enemmän elävöittäjäpiireissä kuin tätä nettipäiväkirjaa. Mutta ehkä kuvat pitää saada esille ensin. Kuvasin valtaisalla innolla Gotlannin kivikirkkoja sekä niiden maalauksia, joissa oli paljon kivoja yksityiskohtia. Matkasta jäi hieman ristiriitainen fiilis, vaikka hauskaa olikin. Ensi vuonna haluaisin kokeilla Saltvikiä tai Grunwaldia, sillä päälimmäisenä mieleen jäivät valtaisat turistimassat ja loimusamettiviritykset myös elävöittäjäleirissä. Mutta siitä kenties lisää myöhemmin.

Työt jatkuvat vielä ensi viikon sunnuntaihin, jonka jälkeen voi taas palata opiskelijaelämään. Kandin paperit olisi tarkoitus saada syksyllä (vihdoin!), kun saan uunista ulos yhden kurssin ja pari kokonaismerkintää. Pisteet ovat riittäneet jo aika kauan, mutta ne kokonaisuudet. Sen jälkeen voikin leipoa valmiiksi pari sivuainetta, historian syventävät ja gradun. Pelottavaa huomata, että loppujen lopuksi saan tutkintooni valmiita sivuainekokonaisuuksia, vaikka ne ovatkin aika humanistisia: pohjoismaiset kielet, etnomusikologia, yleinen etnologia ja latina. (+museologia, johon haku on myöhemmin syksyllä ja opetus keväällä)

Jatkan syksyllä edelleen keikka- ja viikonloppuoppaana työväenmuseolla, joten täysin vapaita viikonloppuja ei vieläkään ole luvassa. En tiedä, pääsenkö tänäkään syksynä larppaamaan, sillä Glorianaan heräsin liian myöhään ja olen nainen, joten päädyin jonotuslistalle. Muita kiinnostavia pelejä ei syksylle ole toistaiseksi ilmaantunut. Roolipelaaminen taitaa nytkin viedä voiton näytelmäroolipeleistä, vaikka taidan edelleen pitää jälkimmäisistä enemmän.

Mulla on hyvin vahvasti sellainen olo, että tämä syksy tuli nähtyä jo. Kokopäivätyö loppuu, osa-aikainen jatkuu, opinnot jatkuu, ei kandia vieläkään, harrastukset jatkuu, pitäisi löytää aikaa liikunnalle, käsitöille ja musiikille. Saa nähdä, onnistunko vieläkään jälkimmäisissä. Uusia, jännittäviä tilanteita on kuitenkin luvassa keväällä, kun mies lähtee taas kolmeksi kuukaudeksi Roomaan ja mä haluaisin hakea harjoittelupaikkaa jostakin muualta kuin Tampereelta. Onko kaupunki Turku, Tukholma vai joku muu, selvinnee syksyn aikana. Mutta vielä viimeinen viikko töitä, ennen kuin jaksan ajatella sen pidemmälle.

Olen nielaissut kuun
Elän kanssas pitkää yötä vieläkin
Minä nukun, mutta tunnen, kuinka viivyt vierelläin
Katseletko untani vai silmiäin?
Sitten herään, enkä tiedä, mikä vuosi tänään on
Sinä suljet ikkunoita, katseesi on levoton
Kaikki toistuu vieläkin
Sama kiihko meidät löytää vieläkin

(ja se jos mikä toistuu, että mä kuuntelen tätä joka syksy :P)

Current Location: Rauhaniemi

Kerro toki.

> previous 10 entries
> Go to Top
LiveJournal.com